26.8.2013

heppoja piristykseksi

Arki koitti ja mies palasi töihin.

 Ja Pimpulakin päätti sitten sairastua. 

Viimeyö meni vähillä unilla kun ei saanut tukkoisen nenänsä kanssa nukuttua. Tänään nousi sitten kuumekin jo.

Onneksi päiväunet maittoivat (buranan voimalla) huonosti nukutun yön jälkeen ja äiti sai ruhtinaalliset 3,5 tuntia omaa eli ompeluaikaa.

Vihdoin eilen sain aikaiseksi haettua postissa Majapuun paketin josta tämä kamomilla heppa neulos löytyi. Nyt päätin ommella siitä jotain piristämään kipeää tyttöä.

Kaikkeen sitä lapsensa vuoksi ryhtyykin, sillä todella vihaan napinläpien ja nappien ompelua. Onneksi tuolla uudella koneella napinläpien ompelu ei ollut niin kamalaa.

Tällainen siitä sitten tuli.


Neuletakin kaava on ottobre 6/11 lehdestä (jos oikein muistan).
 Lisäsin hieman helmaan pituutta ja sovelsin muutenkin, kun ei jaksanut noita ohjeita niin lukea. Tyttö tykkäsi ja se on tärkeintä.


Vointikin oli päiväunien jälkeen jo hieman parempi vaikka nenä vuotaakin kokoajan.

Jonkinlainen sovituskuva saatiin napsaistua, mutta en viitsynyt paremman kuvan toivossa kiusata tyttöä enempää, kun päätti jousta kameraa karkuun.




3 kommenttia:

  1. Voi pientä potilasta. Onneksi on äiti, joka ompelee piristyksesksi, ihana takki tulikin. :) itse jäin ilman tätä heppaa, mutta musta-valkoraidallista neulosta sen sijaan pätkä tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kangas on kyllä ihanaa ja harmittaa kun itsekin sain niin pienen palan. Onneksi kuitenkin riitti neidille takkiin. Heräsin tuohon raitaan sitten taas liian hitaasti ja sitä en saanut

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista