28.12.2013

timanttia

Olin vielä niin joulutunnelmissa,
että perjantai-illan kohokohta,
eli ompeluryhman yhteinen ompeluhetki 
meinasi mennä kokonaan ohi.

Onneksi huomasin haasteen ajoissa ja ehdin vielä mukaan.

Aiheena oli tälläkertaa tehdä jotain timanttista. 
Huomasin haasteen 15 minuuttia ennen ompeluajan alkua,
joten aika pikaisesti piti suunnitelma tehdä.

Tällainen timantti siitä syntyi.


Helma menee vielä purkuun
ja vaihdan siihen leveämmän kuminauhan, 
mutta nyt tähän hätään ei löytynyt muuta kuin tämä.


27.12.2013

Ufokasojen tuhousta...

Oli aika jolloin hymyilin mielessäni kun ihmiset puhuivat ufoista.
En edes alkuun tajunnut mitä ne ovat,
ja myöhemmin en ymmärtänyt miten joillakin jää keskeneräisiä 
ompeluksia isoja kasoja.

Nyt joudun myöntämään että omat ufoni on vallanneet ompelupisteeni.

Mutta päätin käydä niiden kimppuun.

Ensin valmistui kasa lasten vaatteita

(2x leggarit, 3x paita, 1 mekko)

ja sitten kasa omia vaatteita

(5 x paita, 1 leggarit. Lisäksi kuvasta uupuu
 vielä yksi paita ja yhdet legginsit, jotka unohtui kuvata kun jäivät päälle sovitettaessa)

Iso kasa vaatteita ja niiden valmiiksi ompeluun meni aikaa yhteensä kaksi tuntia.
Eli ei ne olleet edes paljon kesken.

Mutta häpeäksini täytyy myöntää että edelleen tuo keskeneräisten kasa on suuri.
Nyt siellä tosin on pääasiassa sellaisia ompeluksia jotka odottavat jotain puuttuvaa, kuten sopivaa vetoketjua.

Vakaa aikomukseni on selättää tuo kasa ennen tammikuun loppua.

16.12.2013

Kuinka monta joulumekkoa yksi tyttö tarvitsee

Ilmeisesti monta.

Olen ommellut jo kaksi joulumekkoa aiemmin,
mutta silti kolmas piti vielä tehdä.

En tätä kangasta saanut trikoona, koska heräsin liian myöhään haluavani sitä, 
niinpä puuvillana sitä oli saatava.



Mekolle piti tehdä vielä kaveriksi paita, kun sopivaa ei ollut. 
Punaista tai valkoista trikoota ei kaapista löytynyt oikean värisenä,
joten päätin että musta menee punaisen ja valkoisen kanssa 
hyvin yhteen.

 


Jouluun on vielä hetki aikaa, joten ehti vielä tehdä muutaman 
joulumekon lisää :)

15.12.2013

Miehelle pussintäytettä :)

Tein meille jokaiselle joulusukat ja mies on sillointällöin jotain minunkin sukkaani sujauttanut.
Mies parka on kuitenkin jäänyt aika vähälle lahjoissa.

Niinpä päätin ommella pusseihin täytettyä ja samalla testata tekemääni kaavaa.

Kaavassa on kyllä parantamisen varaa, mutta kyllä näitä nyt käyttää.







Tuo etuosa on umpinainen, koska mies ei pidä niistä pissiluukuista.

Se olisi kuitenkin saanut olla kapeampi.

Housut istuu päälle hieman kuvaa paremmin, sillä mies ei halunnut riisua asushousuja sovittaessaan, joten kuvissa hänellä on kahdet alushousut päällekäin :)

8.12.2013

Rokkiprinsessoja

Äitini yllätti minut perjantaina
ja toi kankaita joita oli ostanut.

Tälläkertaa pussista paljastui aivan ihanaa trikoota, 
josta päätin tehdä tytöille rokahtavat prinsessa vaatteet.

Isommalta tytöltä (kummityttö) tuli kuitenkin heti pyyntö tissiksestä.
On tissistä halunnut kesästä asti, joten päätin toiveen vihdoin toteuttaa.

Niinpä isompi prinsessa rokkaa tällaisessa mekkossa



Pimpulan rokkiprinsessa asuun oli eniten ideoita,
mutta koska valmista piti saada heti, 
kaatuivat ideat materiaalien puutteeseen.

Ensin valmistui tavallinen paita ja mustat legginsit, 
tarkoituksena että niitä voi käyttää kaupasta ostetun tyllihameen kanssa.


Yhdistelmä näytti ihan kivalta, mutta...
Eihän se ole sama kuin itse tehty hamekin. 
Tylliä olisin hameeksi siis alunperin halunnut, 
mutta talosta löytyi vaan ihan väärän väristä tylliä.

Lopultä päädyin tällaisiin hameleggareihin.





Parempaan sovituskuvaan ei tyttöä saanut, sillä tänään oli känkkäränkkä päivä




Ei ehkä ihan niin prinsessamaista kun suunnittelin, mutta
kyllä nämä prinsessat rokkaa näillä :)

4.12.2013

Unohduksiin jääneet sokerikallot

Tai ei nämä ompelukset muuten unohduksiin ole jääneet,
mutta eivät tänne blogiin asti ole löytäneet.

Niinpä tässä kooste 

        





Pinkin sokerikallon jämistä valmistui paita Pimpulalle
ja paita en tiedä kenelle.
Halusin koittaa vauvan kietaisupaidan tekoa, 
vaikka käyttäjää paidalle ei olekaan.
Paita on tehty jotain bodyn kaavaa apuna käyttäen.


 


Vihreä sokerikallo on siskoni, jota varasti pienen palan ja koitin tehdä vauvan housuja.
Kun miehen sisko sai vauvan, en löytänyt yhtään hyvää kaavaa tuon mallisiin housuhin.
Niinpä nämäkin on ilman kaavaa tehty.
Sopivuudesta en tiedä, kun ei ole ketään kenelle sovittaa :)

Vauvanvaatteiden teko on vaarallista puuhaa,
vauvakuume kasvaa vaarallisiin mittoihin.

Tein miehen siskon lapsen ristiäisiin Pimpulalle ja itselleni vaatteet ja kiireessä kuvasin ne ennen lähtöä
(luulimme ristiäisten olevan sunnuntaina, mutta perjantai iltana saimme tietää juhlien olevankin jo lauantaina)
mutta nyt kuvat on jonnekin hävinneet :(


Vaikka sokerikallon jämät riittivät juuri ja juuri näiden vaatteiden tekoon, on kalloja luvassa vielä lisää, sillä sain idean niistä enkä päässyt ideasta yli niin olihan se lisää kalloja tilattava.

3.12.2013

Joulunodotusta

Meillä keskitytään nyt joulun valmisteluun 
ja lahjojen valmistukseen.

Joulukalenterisukka on ollut oikein toimiva 
ja Pimpula juokseekin joka aamu ensimmäisenä tarkistaam sukan.

Sukasta paljastui eilen kaulin ja piparimuotit, 
vinkkinä siihen että olisi aika leipoa pipareita.

Niinpä, illalla isin kotiuduttua alettiin piparinpaisto hommiin.



 Ensin vain ihmeteltiin, että mitä ihmettä tämä nyt on.
Sitten alettiin maistella taikinaa
ja lopulta päästiin tositoimiin.

Ja kaulinta olikin niin kivaa että taikinan läpi näki lopulta vaivatta kaikki pöytäliinan kuviot

Meidän lapsi on kyllä varsinainen leipoja, mutta taikinaakin paremmin hänelle maistuu jauhot, 
ja vain hän itse tietää mikä niissä viehättää :)




Olen myös ommellut jotakin.
Lahjaksi tein muutamia vatsankasvatus paitoja niitä tarvitsevalle.
Kaavoja ei ollut, joten fiilispohjalta mentiin.

Tässä yksi paidoista, joka kuvattu itseni päällä. Minulla ei ikävä kyllä ole vauva mahaa ja paita muutenkin pari numeroa liian iso, joten istuvuus ei ole paras mahdollinen päälleni.


Kuvakin on huono, kun tuo valo ei tunnu enää riittävän mihinkään.
Mutta paita oli mieluinen saajalleen
ja voitin itsekin.
Kolme paitaa vaihdoin kankaaseen, jota halusin kovasti.

Itsellekin valmistui jotain yön pikkutunteina. 
Nimittäin oikeasti lämmin paita.


Paita on merinovilla joustofroteeta ja tuntuu ihanalta päällä.
Vaikka joustofroteen suuri ystävä en olekaan
tätä oli pakko ostaa.

 Loppuun vielä edellisviikon veivauksessa valmistunut
joulumekko tytölle.



Mekossa on ylipitkät hihat, jotka toivottavasti asettuvat kauniisti 
muuten joutuu vielä korjaushommiin.

Päivityksestä tuli sekava, mutta niin on tämä joulunalusaikakin.

1.12.2013

Joulun odotus voi alkaa

Aikomukseni oli tehdä joulukalenteri, josta löytyisi kaikki 24 pussukkaa.

Aloitin kalenterin teon hyvissä ajoin, kunnes tajusin, että kalenterista tulee niin iso, että se pitää ripustaa korkealle, eikä Pimpula näin ollen voi sieltä itse avata pusseja.

Niinpä päädyin suunnitelmaan B ja tein yhdet joulusukat kaikille. 

Tarkoitus oli laittaa sukkiin tarranauhalla vaihtuvat laput, jotta sukassa olisi aina oikea päivämäärä, mutta lopulta totesin sen turhaksi.

Tällaiset sukat meille valmistui.



Pimpulan sukka sijoitettiin niin alas, että pääsee vaivatta sitä itse tutkimaan



Omaankin sukkaan tein pitsikoristeet, tottakai, sillä pitsit nyt vaan on niin kivoja




Mies ei sukkaansa pitsiä huolinut, vaikka yritin sitä sinne joka välissä tyrkyttää, mutta kyllä se silti joukkoon sopii.





 Aamulla tutkittiin innokkaasti, mitä tonttu oli sukkaan tuonut.
Äitinkin sukkaan oli lahja ilmestynyt, vaikka en sitä kyllä ollenkaan odottanut <3
Meinasin jättää sukan kokonaan tutkimatta, mutta onneksi tutkin.



Pihakuusi sai joulukuun alun kunniaksi valot ja kai niitä sisävalojakin pitää kohta alkaa kaapista kaivamaan. Jouluverhot on jo ikkunoissa ja joululaulut soi.

Hauskaa joulunodotusta kaikille.

26.11.2013

lisää pitsiä elämään


Olen kokonaan hurahtanut pitseihin.
Pitsejä löytyy jo lähestulkoon jokaisen Pimpulan mekon helmasta  
(joka ei kyllä sovi yhteen sen kanssa että olen maailman laiskin silittäjä),
useammasta paidasta ja vaikka ja mistä.

Nyt oli aika laittaa hiukan lisää pitsiä myös omaan elämään.




Pidän ylipitkistä hihoista, joka näkyy lähestulkoon kaikissa itselleni tehdyissä vaatteissa.


Ja tämä kangas, se on ihanaa! 
Kangas on ihanan pehmeää ja lämmintä, mutta silti kevyttä.
(kangas on niin ihanaa, että pitää ehkä huomenna mennä jättirättiin katsomaan onko kangasta muissa väreissä)


 

Kaavana on sama tuttu onion, jota nyt muokkasin lisää. 
Suurin ongelma Onionissa minulle on hihat ja kainalot jotka sain nyt muokattua aika hyviksi.

Joskin kuvaan sain jotkut ihme rypyt aikaiseksi.



 Kuvat on huonoja, sillä mies ei oikein ollut kuvaustuulella.
Hänestä se on ihan sama, millainen kuva on, kun kyllä sen nyt näkee että se on paita :)




24.11.2013

tavallisen tylsää, mutta tarpeellista

Minulla on ihana äiti.
Äiti joka arvostaa ompeluksiani.

Äitini ostaa minulle kankaita, joista saan valmistaa mitä haluan,
ainoastaan ehtona on että ompelen välillä aina jotain kummitytölleni (eli siskontytölleni)
ja välillä jotain myös äidilleni.

Tämän postauksen vaatteet on kaikki ommeltu äitini ostamista tarvikkeista
ja kaapissa on vielä useampi kangas joka ei vielä ole päässyt 
ompeluvaiheeseen asti.

Tytöille valmistui tällaiset Minni Hiiri mekkoset



Issomman tytön mekosta en muistanut kuvaa napata, mutta mekko lähestulkoon samanlainen kuin tämä pienempi.




Leggareita valmistui Pimpulalle, kummitytölle ja itselle. 
Kaikki hiukan erilaisia, mutta samasta kankaasta. 
Kankaasta on hyödynnetty molemmat puolet.



Resorilliset legginsit on Pimpulan. 
Kummityttö sai leggarit joissa "eripari lahkeet"
ja itselle valmistui nuo joissa pääkallot ei ole näkyvissä.

Pimpulalle on valmistunut myös paita tästä samaisesta kankaasta, mutta sitä ei ole vielä kuvattu.

Kummityttö inhoaa kauluksia paidoissa, erityisesti poolokauluksia.
Niinpä päätin ommella paidan jossa on oikein korkea kaulus :) 
Katsotaan lentääkö paita seinään vai pääseekö käyttöön.



Vaatteet olisi tietysti voinut silittää ennen kuvaamista


Nyt työn alla on taas kankaanpainantaa ja monstereita
 

23.11.2013

Isänpäivälahjoja

viimeaikoina on pitänyt kiirettä,
ollaan podettu flunssaa, valmistettu joululahjoja, 
juhlittu miehen siskon lapsen ristiäisiä,
tehty joulu siivousta
 ja niin edelleen


Ommellut olen ahkerasti, mutta
valmiiden tuotosten siirtäminen tänne 
onkin sitten ollut eriasia.

Aloitetaan näiden töiden purkaminen nyt isäpäivälahjoista ja jatketaan seuraavassa päivityksessä muista.


 
 
 
Nämä paidat on valmis paitoja, mutta kuvat tein silityskalvoilla itse.
Paidat oli isänpäivälahja miehelle ja isälleni,
molemmat siis karavaanareita.
 
Miehen isälle ompelimme tyynyliinan johon Pimpula piirsi kangastussilla
(tosin kuvat jäivät vähäisiksi)
Tästä tuotoksesta ikävä kyllä unohdin ottaa kuvan. 
 
 

14.11.2013

Kankaanpainantaa ja nuhaneniä

Meille on tullut flunssa kylään.
Ja se on kyllä vienyt voimat niin ettei ole juuri mitään saanut aikaiseksi.

Pahimmassa flunsassa on Pimpula, mutta se nyt vaikuttaa koko perheeseen, koska flunsassa meillä aina valvotaan yöt kun tuo pikkuinen haukkoo henkeään ja kuullostaa siltä ettei saa henkeä.

Eilen kuitenkin reipastuin edes hiukan ja sain jotain valmista aikaan.

Pimpula on kova Mikki Hiiren kerhotalo fani ja nyt kipeänä ollessa ollaankin katsottu kyseisiä elokuvia runsaasti. Lisäksi ollaan luettu Mikki Hiiri kirjaa ja halittu Mikki pehmolelua.

Niinpä äiti päätti ilahduttaa lastaan ja tehdä Mikki paidan. 

Paidasta ei kuitenkaan tullut Mikki vaan Minni, mutta kelpasi silti :)




Niin, ja eihän se paita valmis ole. 
Helma on viimeistelemättä kun en tiedä vielä miten sen tekisin. Ennen silitystä helma kääntyi nätisti päällepäin ja ajattelin käyttää sitä hyödyksi.
Katsotaan mitä keksitään, mutta voi sitä näinkin käyttää.


Paita on jo käytössä ja kuvaa silitellään ahkerasti :)

Kai se on vain uskottava että tuonkin ikäiselle on turha tehdä vaatteita joita se ei itse halua :)

5.11.2013

takkeja tytöille

Tämä ei todellakaan mennyt niinkuin piti

Takkeja tehdessä oli ahdistus suuri ja luovuutta sai käyttää urakalla

Pimpulan takkia sovitettiin ahkerasti tekovaiheessa, mutta silti valmistuotos oli valtava.
Niinpä tein hätäratkaisun ja siirsin vetoketjun vinoon.

Näin aseteltuna takki ei ole kaunis, mutta päällä se istuu hienosti, eikä nuo saumat näytä noin hulluilta.
Osittain noista vekeistä ja rypyistä saa kiittää myös Pimpulaa joka piti takkia kuvaushetkellä tanssimattona.


Takki pääsi jo testiin kauppareissulle ja toimi hyvin.



Kankaan oikea väri on lähimpänä tuota ulkokuvaa, joka on muuten ihan tärähtänyt, mutta lähestulkoon säkkipimeässä on hiukan hankala kuvata :)



Heijastimet tässä on kaikki silityskalvoilla tehtyjä.



Seuraava takki odottaa vuoren ja päälikankaan yhdistämistä, nyt kun pääsin käyttäjälle sovittamaan.

Kyllä se oman takin tekeminen oli helppoa näihin verrattuna kun sovittamaan pystyi joka välissä.
Onneksi Pimpulaa pystyy jo hiukan lahjomaan.

Niinpä takkia sovitettiin välillä karkkipalkalla :)


EDIT

Lisätään nyt tuo toinenkin takki tähän kun siitä tuli otettua niin huonot kuvat kiirreessä


Takissa on ihan valtava tuo huppu, mutta se on toiveiden mukaan tehty ja ilmeisesti mieluinen.
Ja ryppyinekin takki on kun nämä kuvat on otettu sovituksen yhteydessä.
 

3.11.2013

Mekkoja

Tein loppukesästä heppamekon ja ihastuin sen malliin Pimpulan päällä. 
Sitten tehtailinkin mekkoja samalla kaavalla useamman, 
niin Pimpulalle kuin kummitytöllekin.

Kaikkia ei tullut kuvattua, mutta tässä on neitosten suosikit, tietysti samanlaiset









Muutama saman mallinen mekko odottaa jo leikattuna ompeluaan,
ja muutama kangas on ostettu vastaavaa mekkoa varten.

Niistä kankaista ei kyllä tällaista mekkoa luultavasti synny,
vaan muutan suunnitelmaa,
sillä nyt iski kangaspiheys.

Tuohon mekkoon menee meinaa hirmuisesti kangasta, varsinkin kun neitokaisten mielestä mekko on sitä mukavampi mitä runsaampi helma on ja mitä enemmän hihaa on rypytetty

Mutta eiköhän näiden mekkojen kiintiö ole muutenkin jo täysi hetkeksi.

2.11.2013

takki ihan itselle

Ulkona alkaa olla kylmä, 
joten päälle on puettava jotain lämpimää.

Vanhat talvitakit tuntui tylsiltä ja vielä hiukan liian lämpimiltäkin.
Hetken mietin, uskaltaisiko sitä kokeilla tehdä itse sellaisen 
kevyttoppatakin, vai miksi niitä nyt sanotaan.

Pikainen kurkistus kangaskaappiin ja löytyihän sieltä tarvikkeet.
Pakko se sitten oli aloittaa..


Ja välihuomautuksena kaikille (eli kahdelle lukijalleni :), että jos haluaa takkiin taskut niin kannattaa tehdä ne ennenkä on ommellut sekä vuoren että päälikankaan valmiiksi ja vielä yhteenkin. 
Oli aika näpertelyä, mutta onnistui kuitenkin :)




Takki lensi välillä jo pois, kun tuntui ettei kangas ole minun näköinen ja takista tulee ruma.
Onneksi pelastin takin ja jatkoin, sillä tämä on päällä aivan ihanan tuntuinen ja näihin keleihin juuri sopivan lämpöinen.

Takissa vuorena siis ohutta tikkikangasta, päälikangas paksuhkoa puuvillaa.

Kaava kaipaa vielä hiukan hiomista, mutta nyt aletaan olemaan jo aika lähellä.


 Nyt pitäisi sitten aloittaa takkiprojekti tuolle tyttärelle ja kummitytölle myös.

27.10.2013

ja vielä pitsiä tytöllekin

Ihastuin tuohon omaan pitseillä höystettyyn paitaani niin että aloin jo seuraavaa tekemään.
Valmista en kuitenkaan saanut, sillä tilasin uusia pitsejä ja ikävä kyllä ne ei ilmestyneet ompeluhuoneeseen samalla sekunnilla kun ne tilasi :(

Niinpä, piti alkaa tekemään tyttärelle myös pitsi paitaa..

Tähän paitaan päätin kokeilla kaulusta, jollainen on tarkoitus tulla omaankin paitaani.



Ompelukoneeni on yhä edelleen takuuhuollossa, enkä ala opetella napinläven tekoa tuolla vanhalla louskulla, joten napit puuttuvat vielä.

Jos konetta ei ala kohta kuulumaan, täytyy varmaan tyytyä nappeihin kauluksessa.

 


Tässä vielä kuvaa lähempää kauluksesta ja pitsistä.

hiukan pitsiä itselle..

Päässäni oli visio ja sitä lähdin toteuttamaan.
Lopputulos ei ollut ihan suunnitellun kaltainen, mutta 
silti tästä tuli lempipaitani.


Pitsiä piti aluksi olla hieman enemmänkin, mutta en saanut sitä taipumaan haluamallani tavalla haluamiini paikkoihin.

Seuraava versio on jo mielessä ja toivottavasti siitä tule edes yhtä hyvä kuin tämä.




Niin, ja ajatella, jaksoin tehdä jopa taskut :)

Helmassa on resori, mutta resorin vähyyden vuoksi siitä tuli niin piukka, että vetää paidan rumasti jos sen jättää näkyville.