11.1.2014

Harmaata

Olen tehnyt itselleni pääasiassa vain melko perushuppareita.
Niissä sitten kuljetaan,
 niin kotona kun kylilläkin.

Kaipasin vaihtelua, sillä poistumme Pimpulan kanssa kotoa sen verran harvoin, 
että olisi silloin kiva pukeutua hiukan "paremmin".

Tänään oli karavaani messut, joihin olimme päättäneet mennä, 
niinpä asetin itselleni tavoitteen saada jotain erilaista tuohon mennessä aikaiseksi.

Ideoita oli monia, 
mutta kaikki kaatui.
Joko idea ei toiminut tai ei ollut materiaalia

Perjantai iltana klo 23 sain idean.
Materiaaliksi löytyi harmaa joustocollege.

Tällaista siitä tuli.





Takaa nuo hiuslaskokset menee hiukan hassusti, kun laitoin niitä summissa sinne tänne vain.
Mekko on myös ryppyinen, sillä kuvat otettu vasta kun mekko oli jo messuilla testattu.


Tämä on siis minun käsitykseni arkisesta, paremmasta vaatteesta. 
Miehestä se muistuttaa hyvin paljon hupparia ilman huppua ja pitkällä helmalla :)


Piti sitä vielä Pimpulallekin messuvaatteita tehdä



Näistä en messuhälinässä parempaa kuvaa saanut
ja nyt vaatteet odotteleekin jo pesua pienen mehu onnettomuuden jäljiltä.
Kummityttökin tilasi jo samalaisen setin.

9 kommenttia:

  1. Kauniit vaatteet! Tykkään erityisesti noista hiuslaskoksista, eivät näytä mitenkään summassa laitetuilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Hiuslaskokset ovat omakin suosikkini ja suunnittelen niiden käyttöä jo seuraavassa projektissa, tosin mun suunnitelmat ei kohtaa tota ulkona vallitsevaa lämpötilaa. Ehkä -20 asteessa olisi parempi ommella muuta kuin kesämekkoa :)

      Poista
  2. Tosi kivannäköinen tuo sinun paita!

    VastaaPoista
  3. Innovatiivinen, kaunis ja tyylikäs paita. Sulla on hienoja ideoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos. Kävin aamulla inspiroitumassa blogissasi :) ihania ideoita löytyi sieltäkin

      Poista
  4. ihana!Tykkään ideoista, joilla saa yksinkertaiseenkin jotain jujua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuri kiitos. Pienellä muutoksella saa tosiaan yksinkertaiseenkin vaatteeseen aivan uuden ilmeen. Ilman hiuslaskoksia tuskin mekkoa usein kaapista päälle kaivaisin, mutta nyt se on lempivaatteeni (ainakin siihen saakka että teen paremman :))

      Poista
  5. Aivan loistava idea tehdä yksivärisestä erityisemmän! Yksiväristä on tylsä ommella, mutta noin jo paljon hauskempi.

    VastaaPoista