26.1.2014

viimeaikojen puuhastelua

Blogissa on ollut pientä hiljaiseloa, 
vaikka kaikenlaista on kyllä tullut puuhasteltua.

Ompelu on ajoittain saanut jäädä ja antaa tilaa remontille, 
sillä alakerrassa asuminen alkaa ahdistaa ja lisää tilaa kaivataan kipeästi.
Remontti vain ei edisty niin hyvää vauhtia kun toivoisin.
Tällaista vanhaa taloa purettaessa löytyy aina kaikenlaisia ylläreitä, jotka ei ole niin mukavia.
Tietävät lisää työtä ja erityisesti rahanmenoa.


Ompeluista sitten...
Siskoni saa muutaman kuukauden päästä vauvan. 
Niinpä minä hullu päätin tehdä siskolle pienimuotoisen äitiyspakkauksen.
Hullua, sillä en ole koskaan ennen ommellut vauvan vaatteita.

Nyt sitäkin on sitten harjoiteltu.





Kuvat on huonoja sillä vaatteet on edelleen kesken, kuten kuvasta näkee.
Kuvailen ne paremmin kun paketti on valmis.

Lisäksi tuolla on puoli valmiina
6 paitaa, makuupussi, collegehaalari, köllöttelypeitto ja mitähän vielä.
Keskeneräisyyttä aiheuttaa pääasiassa resoreiden puute.
Minulla kun ei ole poikavärisiä resoreita kamalasti. 
Aiemmin kun olen ommellut vain tytöille.

Toivottavasti paketti valmistuu ajoissa ja on mieleinen niin siskolle kuin vauvalle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti